Erilaisia kilpailuja on musiikinkin alalla järjestetty jo pitkään. Viimeisten vuosien aikana on kuitenkin ollut erityisen paljon televisiossa käytyjä kykyjenetsintäkilpailuja, kuten Idols, X-factor, sekä Popstars. Näissä osallistujat ovat saaneet huimaa näkyvyyttä jo alkukarsinnoista ja koelauluista lähtien, mutta jostain syystä suurin osa kilpailijoista ja jopa voittajista unohdetaan hyvin pian.

Myötähäpeää ja ihastumista

Tv-kilpailujen koelauluista on tullut loistavaa viihdettä ja osaa katsojista kiinnostaakin vain tämä vaihe. Varsinkin Idols on tuonut ruutuun mitä erikoisempia persoonia, joilla ei kuitenkaan ole ollut kilpailussa vaadittavaa laulutaitoa.

Toisaalta koelauluissa kuullaan myös erittäin lahjakkaita laulajia, joiden kisataivalta voi parhaimmillaan katsella finaaliin asti. Osa katsojista löytää oman suosikkinsa kilpailijoista jo tässä vaiheessa. Koelaulutilanteessa lahjakkaimmatkin laulajat ovat kuin hiomattomia timantteja, ilman esitysrekvisiittaa he vain laulavat.

Kilpailun eteneminen

Ensimmäisistä karsinnoista jatkoon edenneet pääsevät kunkin formaatin mukaisesti treenaamaan ja kohti uusia karsintoja. Joissain ohjelmissa on treenileiriä, jossain kaksintaistelua. Kilpailun edetessä usein huomaa eroja kilpailijoiden motivaatiossa, työskentelytavoissa, kritiikin vastaanottamisessa ja itsensä kehittämisessä. Tässä vaiheessa ei enää riitä pelkkä kaunis ääni, vaan omaa persoonaa pitää tuoda enemmän esille ja löytää suuntaa omalle musiikilliselle tyylilleen.

Kohti voittoa

Kilpailun loppuvaiheessa jäljellä olevat osallistujat pääsevät jo kunnolla tositoimiin. He esittävät kappaleita live-lähetyksissä ja formaatista riippuen pääsevät myös vaikuttamaan esityksen suunnitteluun. Kappaleet sovitetaan kunkin kilpailijan äänelle sopivaksi ja niitä harjoitellaan bändin kanssa, jotta esiintymishetkellä jokainen voi vain tehdä parhaansa. Esitysten jälkeen tuomarit/valmentajat antavat palautetta laulusta ja esiintymisestä, mutta tässä vaiheessa jatkoonpääsystä yleensä päättää äänestävä yleisö. Yleensä kilpailijoita tippuu pois yksi kerrallaan, kunnes lopulta äänestetään voittaja.

Kilpailun jälkeen

Voittajan palkintona on levytyssopimus ja usein sen lisäksi jotain musiikkiin liittyvää arvotavaraa tai vaikka lahjakortti soitinliikkeeseen. Useimmiten voittajan kanssa tehdäänkin vauhdilla yksi levy, kun kilpailun tuoma huomio on vielä huipussaan. Tässä vaiheessa on paljonkin laulajasta itsestään kiinni, mihin suuntaan hänen uransa lähtee.

Valitettavasti monet voittaneista artisteista ovat hetken huuman jälkeen kadonneet kokonaan. Syitä voi olla monia. Joillain suosio ei jatku kisan jälkeen, jolloin levy-yhtiö ei mielellään panosta tähän rahallisesti. Jotkut saattavat itse todeta, ettei musiikkimaailma ja laulajan ammatti ole sittenkään sitä, mitä haluaa tehdä. Osa artisteista on kadonnut julkisuudesta, mutta tekevät edelleen uraa esimerkiksi trubaduurina tai marginaalisemman musiikkityylin parissa.

Jonkin verran kilpailijoista on jäänyt julkisuuteen ja luonut menestyksekästä uraa, tosin usein voittamatta itse kilpailua. Usein todetaankin, että näissä kilpailuissa on parempi sijoittua toiseksi tai kolmanneksi, kuin voittaa koko kisa. Voittajan taakse sijoittuneet saavat tehdä seuraavat ratkaisunsa rauhassa, sekä työstää musiikkiaan itseään miellyttäväksi. Töitä pitää varmasti tehdä enemmän, mutta ehkä itse luodut verkostot toimii ja kestää paremmin kuin palkintona saadut.


Categorised in: Musiikin ilmiöitä