andrei
Karaoke keksittiin alunperin Japanissa, mutta se on levinnyt ympäri maailman ja saavuttanut suuren suosion. Nykyään siinä järjestetään myös kilpailuja, mutta perusideana on, että kuka tahansa voi tarttua mikrofoniin ja esittää suosikkikappaleitaan. Karaokessa ei siis tarvitse omata hyvää lauluääntä, ymmärtää nuotteja, tai edes pysyä oikeassa sävelessä.
Useimmiten karaokea järjestetään baareissa ja tapahtumissa, jolloin osallistujilla on myös yleisöä. Jotkut haluavatkin vain kuunnella muiden laulua illanvieton yhteydessä. Paikalla on karaokejuontaja, joka kutsuu jokaisen osallistujan vuorollaan esiintymään. Karaokejuontaja myös hoitaa teknisen puolen, eli laittaa oikean kappaleen soimaan, sekä säätää sävellajeja ja äänenvoimakkuuksia sopivalle kohdalle. Kappaleista on olemassa listat, joista ihmiset tekevät valintansa.
Jotkut baarit ovat erikoistuneet karaokeen. Näissä paikoissa saatetaan laulaa jokaisena aukiolopäivänä, kappalelistat ovat laajoja ja laitteiden laatuun panostetaan. Tällaisiin paikkoihin yleensä tullaan kauempaakin, koska karaokeharrastajatkin arvostavat laatua ja sitä että saavat esiintymiselleen hyvät puitteet.
Nykyään karaoke löytyy myös internetistä, joten jokainen voi laulaa kotonaan itsekseen tai ystävien kanssa illanvietoissa. Palvelut ovat usein maksullisia, mutta niin ovat monet muutkin harrastukset. Karaokepalveluiden avulla ihmiset voivat harjoitella ensin kotona ja kun tuntevat olonsa tarpeeksi varmaksi, lähteä julkiselle paikalle esiintymään.
Karaokekilpailuja järjestetään useita erilaisia, paikallisista pikkukilpailuista aina maailmanmestaruuskisoihin asti. Yleensä kilpailuissa lauletaan yksin, mutta toisinaan myös pareittain tai ryhmissä. Kilpailut voivat toisinaan toimia myös ponnahduslautana musiikinharrastajasta levyttäväksi artistiksi.
Karaokessa kirjataan myös ennätyksiä. Suomella on hallussaan massakaraokelaulun maailmanennätys, joka saavutettiin, kun 80 000 ihmistä lauloi yhdessä Helsingin Kauppatorilla. Yhtäjaksoisen karaokelaulanna maailmanennätys on ollut Suomen hallussa useamman kerran, mutta tällä hetkellä ennätystä pitää hallussaan Kiina, jossa laulettiin yhtäjaksoisest 456 tuntia 2 minuuttia ja 5 sekuntia.